Viha kuten surukin on irrottautumisen väline ihmissuhteissa. Onpa kyseessä parisuhteen tai ystävyyden loppuminen, tunteiden käsittelyä ei pääse karkuun. Yhteiskunnassamme vihaan liittyy paljon uhkaavia mielikuvia, siksi vihan tuntemista ja käsittelyä pelätään. Viha voidaan jopa lohkoa irti itsestä: en tunne vihaa, en ole vihainen ihminen. Monelle on suuri oivallus että vihan käsittelyn ei tarvitse tarkoittaa rajatonta raivoamista tai väkivaltaisuuteen tempautumista. Kun keskustelujen kautta hahmottuu, että negatiivisten tunteiden ajattelu, mielikuvissa tapahtuvat tarinat ja toisen mitätöinti esimerkiksi luotettavalle kaverille ovat myös vihankäsittelyä, tapahtuu usein valtava vapautuminen. Viha ei enää ole pelottava nielu, vaan kasvattava kaveri. Sen avulla voi oppia ymmärtämään mielen prosesseja ja raivata vesakkoa uuden elämän tieltä.
Rakentavia vihan ilmaisutapoja ovat mm. musiikin huudattaminen, liikunta, kirjoittaminen ja fantasiat. Moni on saanut helpotuksen huutamalla vihansa ulos autossa tai sullomalla eksän tavarat jätesäkkiin ulko-oven taakse. Viha voi ilmetä myös monina muina tunteita, lähinnä vihaa lienee tunteena suru, itkemälläkin ilmaistaan vihaa. Syvä masennus voi myös olla itseen kohdistuvaa vihaa, joka ei ole päässyt ulos. Viha voi myös katkeroittaa ja näyttäytyä ulospäin muiden mitätöintinä: "Kun minä en saanut mitä tarvitsin, voin viedä muiltakin heidän arvonsa". Jesuiittamunkki Anthony de Mello on sanonut että kaikki tunteet nousevat kahdesta peruslähteestä: rakkaudesta ja pelosta. Ajatus on kiehtova. Mitä tunteita sinun lähteistäsi nousee, annatko niille tilaa, pystytkö irrottautumaan niistä kun on aika?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti