torstai 27. maaliskuuta 2014

Sokeri, vastapuolien yhteinen vihollinen

Löydätkö sokeria tai muuta moitittavaa?
Kerron mielelläni olevani huuhaa-kriittinen. Vuodet kansaterveysjärjestön palveluksessa ovat siis tehneet tehtävänsä. Uskon mielestäni vakaasti tutkittuun tietoon, meta-analyyseihin ja virallisiin suosituksiin. Saan kylmiä väreitä luontaislääketieteen paremmuuden hehkutuksesta ja veriryhmädieeteistä. En ymmärrä että siinä kun lääke-esittelijät ja margariinitehtaat tekevät ihmistä riistävää ja sairastuttavaa bisnestä, ovat eko-alkuiset ja vihreiksi tuunatut ravintolisäpurkit ja kookosöljykuutiot ihmisen ystäviä (kookos on yksi lempituoksuistani ja -mauistani). Vaikka näkemykseni on vahva, en  itsekään vie kaikkea suuhuni järkiperustein, usein tunne riittää tai ainakin järki myöhästyy reilusti. Kun lopetimme perheen kesken sokerin käytön paastonajaksi oli minulle yllätys kuinka harmaaksi arki muuttui. En löytänyt enää mitään muuta "järkevää" syötävää kuin banaani-persikka -piltit (ei lisättyä sokeria), säilykeananakset (omassa liemessä) ja makeutetut vitamiinipillerit (hah). Tuntui kuin 90 % ruokavaliostani olisi vedetty vessasta alas. Terveellistäkö? Nyt rupean jo tottumaan tilanteeseen, joskin pyrin välttelemään duunipaikan lounaita jälkiruokapäivinä. Koskaan en ole ennen odottanut näin innoissani pääsiäispäivällistä. Kansanterveysintoilija, minäkö? En keksi yhtään ravitsemustieteilijää joka hurraisi makeanhimolleni. Se tässä on tietenkin mahtavaa, ettei vastustajaklaanistakaan löydy ruokavaliolleni puolustajia. Sokerista on tullut minulle fylli, joka auttaa pitämään sopivaa etäisyyttä molempiin kovaäänisiin suuntauksiin. Tai no, viime aikoina olen ruvennut miettimään mitenköhän näiden "ääriliikkeiden" kanssa oikein on. Elävässä elämässä keskustellen harvemmin joutuu tappeluihin eri tavoin ajattelevien kanssa, maailmankuva vain avartuu, molemmin puolin.

2 kommenttia:

  1. Mä olen joutunut törmäyskurssille siksi, että pidän luontaislääkintää ihan toimivana, perinteistä lääketiedettä joskus täydentävänä tai tukevana hommana. Esim. jos lääkäriin ei pääse tai lääkekuuri on rankka, voi joskus oikeasti kokeilla sen valkosipulin tai väinönputkenjuuren tehoa (kurkkukipuun jne.) En hoitaisi yrteillä umpisuolen tulehdusta tai hoitaa leikkauksella pientä pääkipua. Mutta jostain syystä tämä luontaislääkinnän käyttäminenkin (ja herraisä, homeopatian) johtaa siihen, että olen yhtäkkiä kusipää, idiootti, hörhö, aivoton, vaarallinen ja tiesmitämuuta.

    Ruokavalioiden kohdalla inhoan fanatismia. Jotkut tekevät paleosta tai karppauksesta fundamentalistista uskontoa. Se on aika rassaavaa. Joskus kerroinkin, että on todella järkkyä mennä ulos syömään ihmisen kanssa, joka koko syömisen ajan kauhistelee, päivittelee, arvostelee, haukkuu ja valittaa siitä, mitä lautasellani on. Siiskauheestisokeria, mitensävoitsyödätota, mäenkylläikinä, voi luojan tähden niin. En mennyt toista kertaa saman ihmisen kanssa syömään, kiitos riitti:-)

    Sokerikoukku on paha. Siihen toivotan voimaa. Kun nyt taas irrottelen itseäni siitä koukusta, on pakko myöntää, että sokeri plösöyttää, saa mielen heittelemään verensokerin mukana ja siihen kasvaa toleranssi, pian ei saavillinen riitä:)

    VastaaPoista
  2. Minttu. Olen samaa mieltä. Viime aikoina olen kyllä huomannut että tosielämässä asiat eivät niin helposti fanatisoidu kuin verkossa. Olen utelias ihminen ja minulla on monia sosiaalisia yhteisöjä, on kiinnostavaa kuulla ja nähdä mielipiteitä eri kanteilta.

    VastaaPoista